Kallion liikkeet

Kallion liikkeet

Kallion liikkeitä mitataan ekstensometrillä esimerkiksi tunneleiden, pysäköintihallien ja muiden maanalaisten tilojen louhintatöissä.

Kallion liikkeiden seuranta

Kallion liikkeitä mitataan esimerkiksi tunneleiden, pysäköintihallien ja muiden maanalaisten tilojen louhintatöissä. Mittaamisen merkitystä korostaa se, että suurimmissa kaupungeissa parhaat kallioresurssit on jo enimmäkseen rakennettu: työtä tehdään siten entistä haastavammissa olosuhteissa. Mittauksilla urakoitsija pystyy myös tarvittaessa todistamaan, että louhinta ei ole aiheuttanut vahinkoa ympäröivälle rakennuskannalle.

Mittalaite: Ekstensometri

Mittalaitteet ovat kolmipiste- tai viisipiste-ekstensometrejä, joiden mittausalue on 25-100 mm. Ekstensometrit asennetaan kallioreikään ja eri syvyyksiin asennetut ankkurit liikkuvat referenssipäähän nähden kallion liikkeiden mukana. Samalla saadaan tieto ankkureiden ja referenssipään lämpötiloista. Lukupäät muuttavat ekstensometrin liikkeen sähköiseksi viestiksi, jonka FinMeasin automaattinen luku- ja tiedonsiirtolaite muuntaa digitaaliseksi.

Mittalaitteen keskusyksikkö siirtää mittaustiedot automaattisesti FinMeas Onlineen, josta mittaustulokset ovat reaaliaikaisesti tarkasteltavissa.

Hyödyt

  • Mittauksilla voidaan varmistaa sekä työmaiden että niitä ympäröivän rakennuskannan turvallisuus
  • Muutokset voidaan yhdistää tarkemmin louhintahetkeen ja esimerkiksi käytettyihin räjähteisiin
  • Etäluettavat mittalaitteet on mahdollista asentaa myös vaikeakulkuisiin paikkoihin
  • Automatisoitu monitorointi vähentää virheitä, turhaa työtä ja kustannuksia
  • Dokumentaatio tallentuu automaattisesti

Tutustu myös muihin automaattimittauksiin

FinMeas Online

FinMeas Online -verkkopalvelu tarjoaa reaaliaikaiset mittaustiedot nopeasti ymmärrettävällä tavalla.
tutustu
Siirtymät
Painumat
Ankkurivoimat
Kallistumat
Lämpötilaprofiili
Huokospaine
Vedenkorkeus
Virtaama
Pohjavesien laatusuureet
Pintavesien laatusuureet
Sääolosuhteet
Reaaliaikainen kamerakuva
Venymät
Halkeamat
Liitokset

Lue myös

Automaattinen monitorointi infrarakentamisessa – 5 syytä, miksi se kannattaa

Tässä artikkelissa on koottuna viisi tärkeintä syytä, miksi automaatinen monitorointi kannattaa niin maa- kuin kalliorakentamisessa
Lue artikkeli

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Keskustele asiantuntijamme kanssa

Onko sinulla kysyttävää palveluistamme tai haluatko ehdotuksen juuri sinulle parhaiten sopivista vaihtoehdoista?

Ota meihin yhteyttä, vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

    enter