Turun seudulla sijaitseva Kuusistonsalmen silta on valmistunut vuonna 1958. Laajan tiehankkeen yhteydessä myös kyseinen silta sai osakseen erikoistarkastuksen, jossa heräsivät epäilykset välitukien vinoudesta. Tämän perusteella sillalle määrättiin jatkuva seuranta perustusten mahdollisten liikkeiden havaitsemiseksi.
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen siltainsinöörinä toimiva Ari Salo kertoi FinMeasin valikoituneen hankkeeseen mukaan positiivisten kokemusten, sekä jo aikaisemmin toimiviksi koettujen ratkaisujen kautta.
"Automaattinen monitorointi valittiin, jotta silta saadaan jatkuvaan tarkkailuun ja tiedot päivittymään automaattisesti - reaaliajassa. Automaattiset hälytysrajat ovat olennaisessa roolissa, sillä aikaa ei välttämättä olisi aina erikseen käydä tarkastamassa tietoja."
FinMeasin automaattiset seurantalaitteet - automaatti-inklinometrit ja tiltmeterit asennettiin alkusyksystä 2021 sillan penkereisiin ja välitukiin, tarkoituksenaan seurata sillan ja maaperän liikkeitä. Mittausten tuloksilla on vaikutusta mm. sillan uusimistarpeen tarkempaan ajankohtaan ja aikataulutukseen. Kohteessa haluttiin eritoten selvittää mahdollinen liike, sen jatkuvuus ja suunta, jotta sillan liikennöinti taataan turvalliseksi uusimiseen saakka.
Hankkeeseen toteutettiin tiltmetereiden ja inklinometrien lisäksi datan hallinta -palvelu koko mittausjakson ajalle, josta mittaustulokset ovat vaivattomasti tulkittavissa. Tarkat ajankohdat mahdollisista muutoksista maaperässä ja rakenteissa auttavat analysoimaan kallistumien ja siirtymien vaikutuksia yksityiskohtaisemmin.
ELY-keskuksen siltainsinööri Ari Salo antaa kiitosta FinMeasin automaattisen monitoroinnin mahdollistamalle luotettavalle datalle, joka on sanojensa mukaan välttämättömyys tämän kaltaisissa hankkeissa. Turvallisuutta tilanteeseen tuovat Salon mukaan yhtä lailla asetetut hälytysrajat, jotka on määritetty yhdessä geotekniikan ammattilaisten kanssa.
"Tähän saakka hälytyksiä ei ole tullut, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Silta uusitaan tulevaisuudessa kokonaan, ja sille laaditaan parhaillaan suunnitelmaa, joka vie aikansa. FinMeasin monitoroinnin avulla sitä pystyy nukkumaan yönsä paremmin, sekä pitämään sillan huoletta käytössä, kunnes sen tilalle rakennetaan uusi."
Siltojen ylläpito- ja kuntotarkastuksiin kuuluu tietty tarkastuskierto. Yleistarkastus tehdään yleensä noin viiden vuoden välein. Tukien liikkeitä on silmämääräisesti vaikea havaita, jos niistä muodostunut vaurio ei ole vielä nähtävissä. Esimerkiksi välitukien kallistumia on vaikea verrata silmämääräisesti viiden vuoden takaiseen tarkastukseen, Salo painottaa.
Automaattinen monitorointi FinMeasin kautta saa suosittelunsa siltainsinöörin edustamalta ELY-keskukselta, sillä kanssakäyminen palveluineen koetaan sujuvaksi, kuten pyyntöihin ja kysymyksiin reagointikin. Myös asiantuntijuus näkyy Salon mukaan siinä, miten oikeita ratkaisuja osataan tarjota asiakkaan tarpeisiin.
"Jatkamme yhteistyötä mielellämme myös jatkossa, koska kokonaisuus on hyväksi koettu. Yhteistyö seuraavaan hankkeeseen on itseasiassa alkamassa lähitulevaisuudessa", Salo toteaa.
Lähteet: