Case Klett

Case Klett

Norjan rannikkoa pitkin kulkevan E6-valtatien laajennusprojektin haasteita vilkkaan liikennöinnin lisäksi olivat rakennusteknisen vaikeat maaperäolosuhteet. Projektin riskien arvioinnissa ja hallitsemisessa oli apuna FinMeasin mittausteknologiaa.

Mittavan laajennusprojektin suunnittelu käynnistyi vuonna 2014, kun hankkeelle näytettiin vihrää valoa Norjan kansallisessa liikennesuunnitelmassa. Haastavan projektin suunnittelijaksi valikoitui kokenut norjalainen suunnitteluyhtiö Aas-Jakobsen ja totuttajaksi PEAB. Tiensuunnittelussa erityistä huomiota kiinnitettiin pohjanvahvistukseen ja monitorointiin, koska alueen maaperässä on paljon Norjan länsirannikolle tyypillistä häiriintynyttä savea.

Häiriintynyt savi käyttäytyy maaperässä arvaamattomasti. Kyseessä on jääkauden vaikutuksesta syntynyt pehmeä ja paksu liejuinen savikerros, joka voi johtaa pitkän ajan kuluessa maaperän stabiliteetin heikkenemiseen ja hitaaseen vajoamiseen. Toisaalta juoksevan rakenteensa takia häiriintynyt savi voi yllättäen lähteä liikkeelle aiheuttaen maanvyöryn. Norjassa lukuiset tiet, E6-valtatie mukaan lukien ovat vuosien saatossa kärsineet tuhoisista maanvyöryistä.

Massiivinen pohjanvahvistusurakka

Välttääkseen pehmeästä maaperästä aiheutuvat vaaranpaikat, PEAB:n projektitiimi käynnisti projektin maaperän stabiliteetin vahvistusurakalla. Yhteistyössä Norjan Geoteknisen instituutin (NGI) kanssa tehdyssä toimenpiteessä maaperää vahvistettiin lisäämällä siihen kalkki- ja sementtipohjaista sideainetta. Sideaineen upottamiseksi työmaalle porattiin 25 metrin syvyyteen ulottuvia reikiä yhteensä 44 000.

Stabiliteetin vahvistusprojektissa alueelta poistettiin maamassoja yhteensä huimat 2 M kuutiota, mikä kertoo myös urakan suuruusluokasta. Laadukas savi varastoitiin ja se hyödynnettiin tieprojektissa uudelleen.

”Tässä projektissa maaperän stabiliteetin turvaaminen oli poikkeuksellisen työlästä johtuen massiivisista kaivannoista ja häiriintyneen saven muodostamista kerroksista maaperässä,” toteaa geotekninen suunnittelija Lars Andreas Solås Norjan liikennevirastosta.

Painumien ennusteet huomioon tiesuunnittelussa

Riskien minimoimiseksi työmaalla suoritettiin koestabilointi ennen vahvistusprojektin aloittamista. Kokeen järjestämiseksi työmaalle rakennettiin koepenkere, jonka painumia seurattiin FinMeasin automaattisella painumamittalaitteella. FinMeasin kehittämä, nestepaineen avulla toimiva painumamittalaite on erittäin tarkka ja se toimittaa tietoa mahdollisista painumista reaaliajassa.

”Koepenkereen painumien seuraaminen oli kriittisessä roolissa projektin onnistumisen kannalta. FinMeasin mittauslaitteiden avulla tehtyjen painumalaskelmien ansiosta projektitiimi pystyi ennustamaan tulevia painumia ja ottamaan tämän huomioon tiesuunnittelussa”, sanoo geotekninen suunnittelija Stian Berre Multiconsultilta.

Automaattisen painumamittalaitteen lisäksi FinMeas toimitti PEAB:in työmaalle neljä automaatti-inklinometriä valvomaan kaivantojen tukiseinien liikkeitä. Noin 40-metrin syvyyteen asennetut inklinometrit toimittavat jatkuvaa tietoa mahdollisista siirtymistä ja ovat siten tärkeässä roolissa maanvyöryjen estämisessä PEAB:in työmaalla koko projektin elinkaaren ajan.

Kaikki FinMeasin mittalaitteet siirtävät mittaustiedot kentältä suoraan FinMeas Online-palveluun. Palvelussa voi määritellä raja-arvot, joiden ylittyessä järjestelmä hälyttää automaattisesti. Näin vaaratilanteet voidaan ennakoida ennen kuin ne ehtivät muodostua vakaviksi.

FinMeas Online

FinMeas Online -verkkopalvelu tarjoaa reaaliaikaiset mittaustiedot nopeasti ymmärrettävällä tavalla.
tutustu
Siirtymät
Painumat
Ankkurivoimat
Kallistumat
Lämpötilaprofiili
Huokospaine
Vedenkorkeus
Virtaama
Pohjavesien laatusuureet
Pintavesien laatusuureet
Sääolosuhteet
Reaaliaikainen kamerakuva
Venymät
Halkeamat
Liitokset

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Keskustele asiantuntijamme kanssa

Onko sinulla kysyttävää palveluistamme tai haluatko ehdotuksen juuri sinulle parhaiten sopivista vaihtoehdoista?

Ota meihin yhteyttä, vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

    enter