FinMeasin vierailuluennot alkoivat!

Me FinMeasilla haluamme tutustua ja pitää yhteyttä geotekniikan alan ammattilaisiin, sekä nykyisiin että tuleviin. Tästä johtuen olemme käynnistäneet FinMeasin vierailuluentosarjan!

Vierailuluentojen ensisijaisena kohderyhmänä ovat geotekniikkaa opettavat oppilaitokset. Tavoitteena on kertoa tuleville ammattilaisille uusien teknologioiden tarjoamista mahdollisuuksista ja sitä kautta olla mukana edistämässä toimialan kehitystä Suomessa.

Luentosarja pyörähti käyntiin lokakuun alussa vierailulla Oulun yliopistoon. Tulevan lukukauden aikana tulemme vierailemaan ainakin Aalto-yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä Metropoliassa.

Taustalla vankkaa kokemusta

FinMeasin toiminta perustuu jatkuvaan tuotekehitykseen ja geotekniikan alan akateemisen tutkimuksen hyödyntämiseen. Alan viimeisin tutkimustieto ja huippuluokan tekninen osaamisen on yhdistetty helppokäyttöisiksi tuotteiksi ja palveluiksi, jotka hyödyntävät tehokkaasti teollisen internetin tarjoamia uusia mahdollisuuksia.

Automaattisten mittausten tarve on kasvussa. Tähän vaikuttavat kiristyvät säädökset sekä rakentamisen keskittyminen jo ennestään tiiviisti rakennetuille alueille. Lisäksi rakennuskohteiden työntekijät, suunnittelijat ja rakennuttajat ovat entistä kiinnostuneempia työmaiden turvallisuudesta.

Tehdäänkö yhteistyötä?

Oletko geotekniikan alan toimija ja haluaisit meidät vierailemaan organisaatioosi? Älä epäröi ottaa yhteyttä viestintäpäällikkö Elli Räsäseen sähköpostitse elli.rasanen[at]finmeas.com.

FinMeas Online

FinMeas Online -verkkopalvelu tarjoaa reaaliaikaiset mittaustiedot nopeasti ymmärrettävällä tavalla.
tutustu
Siirtymät
Painumat
Ankkurivoimat
Kallistumat
Lämpötilaprofiili
Huokospaine
Vedenkorkeus
Virtaama
Pohjavesien laatusuureet
Pintavesien laatusuureet
Sääolosuhteet
Reaaliaikainen kamerakuva
Venymät
Halkeamat
Liitokset

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Keskustele asiantuntijamme kanssa

Onko sinulla kysyttävää palveluistamme tai haluatko ehdotuksen juuri sinulle parhaiten sopivista vaihtoehdoista?

Ota meihin yhteyttä, vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

    enter