Westpron toteuttama mittava rakennushanke on monilta osin haastava. Verkkosaarenranta on tyypillistä Helsingin rannikkoaluetta, jonka maaperä on savipohjaista. Heikkojen maaperäolosuhteiden takia alueen perustustyöt on tehtävä erityisen huolella.
"Pohjarakennesuunnittelun näkökulmasta kohde on ollut todella vaativa. Rannan erittäin pehmeiden ja paikoin yli 20m paksujen savikerroksien vuoksi hankkeessa turvauduttiin osin tavanomaisista poikkeaviin ratkaisuihin kuten merialueen tuplaponttiseinään", kertoo hankkeen pohjarakennesuunnittelussa mukana ollut Tuomas Kärki Sipti Infralta.
Verkkosaaren ranta-alue tiedettiin stabiliteetiltaan heikoksi, mikä aiheutti haasteita paitsi työnaikaisten tukirakenteiden, myös pysyvien perustusrakenteiden kuten porapaalujen mitoitukseen ja toteutukseen.
"Rakenteet työmailla eivät aina käyttäydy suunnitelmien mukaan, ja onnettomuuksien aiheuttamat taloudelliset vahingot nousevat usein merkittäviksi. Automaattisilla mittauksilla urakoitsija pystyy hallitsemaan rakenteiden käyttäytymiseen liittyvää riskiä"; selventää FinMeas Oy:n toimitusjohtaja Sami Ylönen.
FinMeas toimitti työmaalle kolme jatkuvatoimista, edistykselliseen anturiteknologiaan perustuvaa inklinometriä, jotka monitoroivat maaperän ja työnaikaisten tukirakenteiden siirtymiä reaaliajassa. Mittalaitteen keskusyksikkö siirtää mittaustiedot automaattisesti webpalveluun, josta mittaustulokset ovat reaaliaikaisesti tarkasteltavissa miltä tahansa päätelaitteelta.
"Inklinometrien tuottaman tiedon ansiosta saatavilla on aina ajantasaista tietoa rakenteissa ja maaperässä mahdollisesti tapahtuvista muutoksista. Näin muutoksista saadaan tieto ennakoivasti, ja korjaaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä ajoissa", kertoo Ylönen.
Tämän näkemyksen allekirjoittaa myös Tuomas Kärki:
"Jatkuva monitorointi vähentää merkittävästi pohjarakenteisiin ja niiden mitoitukseen tällaisessa kohteessa poikkeuksetta liittyvää epävarmuutta. Olemme mittalaitteiden tuottaman tiedon avulla pystyneet varmistamaan suunnitteluratkaisujen toimivuuden ja työmaan turvallisuuden toteutuksen aikana. Työn aikana on myös pystytty tekemään korjaustoimenpiteitä valittuihin työmenetelmiin mittaushavaintojen perusteella."
Automaattiset mittaukset tuovat myös muita etuja. Toisin kuin manuaalisissa mittauksissa, automaattisia mittalaitteita ei tarvitse käydä viikoittain paikan päällä tarkistamassa.
"Saavutimme reaaliaikaisilla mittauksilla paremman turvallisuuden lisäksi todennäköisesti myös sujuvamman työmaan, koska manuaalisten seurantamittausten toteutukseen ja tulkintaan ei tarvinnut käyttää aikaa. Työtä ei jouduttu keskeyttämään, vaan suurien porapaalujen poraustyö voitiin tehdä keskeytyksettä reaaliaikaisen mittausten osoittaessa, että siirtymät pysyivät sallituissa rajoissa", jatkaa Kärki.
FinMeasin webpalvelun selkeät kuvaajat esittävät tilanteen nopeasti ymmärrettävällä tavalla.