Laajennuksen myötä tällä hetkellä Kampin kauppakeskuksen kokoisen AINOAn liiketilojen kokonaispinta-ala kasvaa nykyisestä noin 30 000 neliömetristä 50 000 neliömetriin ja erikoisliikkeiden määrä kaikkiaan 120:een. Laajennustöiden on määrä valmistua syksyllä 2019. Työmaan mittava koko asettaa rakennustöille haasteita. Parhaimmillaan työmaalla on aikaisemmissa rakennusvaiheissa työskennellyt 350 työntekijää ja eri aliurakoitsijoita sekä tavarantoimittajia on ollut yhteensä noin 300. Myös rakennustyönmaan ympäristö ovat laajennustöiden kannalta haastava.
AINOA avautuu ulospäin jokaiseen ilmansuuntaan muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden Tapiolan kaupunkikeskuksen kanssa. Tästä johtuen laajennustöiden aikana suurennuslasin alla rakennustyömaan turvallisuuden takaamisen ohella on naapurikiinteistöjen rakenteiden turvaaminen.
- Laajennustöiden suhteen ei ole varaa ottaa minkäänlaisia riskejä. Halusimme työmaan valvontaan toimivan ratkaisun ja luotettavan kumppanin, jolla on työssä tarvittavaa erityisosaamista, kertoo AINOAn työmaalla projektinjohtourakoitsijana toimivan SRV:n hankintainsinööri Hannu Lindström.
FinMeasin on asentanut AINOAn työmaalle automaattisia ekstensometrejä ja painumamittauslinjoja. Mittalaitteet monitoroivat kalliossa tapahtuvia siirtymiä ja varoittavat ajoissa, mikäli hälyttäviä muutoksia ilmenee.
Jos mittaustulokset kertovat ennakoitua suuremmasta liikkeestä, järjestelmä lähettää automaattisen varoituksen ja rakennustyömaalla voidaan reagoida välittömästi. Mittauksilla urakoitsija pystyy myös tarvittaessa todistamaan, ettei työstä ole aiheutunut vahinkoa ympäröivälle rakennuskannalle.
- Mittalaitteemme osaltaan takaavat, että AINOAn rakennustyömaalla vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Meillä on pitkäaikainen kumppanuus SRV:n kanssa ja olemme tyytyväisiä päästessämme mukaan toteuttamaan tätä merkittävää hanketta, toteaa Sami Ylönen, FinMeasin toimitusjohtaja.
Ensimmäinen mittalaitetoimitus tehtiin kesäkuussa 2017, ja projektin arvioidaan jatkuvan aina syksyyn 2019 saakka.