Aalto-yliopistosta valmistunut, DI Bruk Dejenie, on palkittu vuoden parhaasta geotekniikan alan diplomityöstä.
Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen hallituksen valitsema voittaja julkistettiin tänään 3.11.2022 pidetyssä Geotekniikan päivässä. Bruk Dejenie palkittiin FinMeas Oy:n lahjoittamalla stipendillä työstään "Carbon Dioxide Sequestration Capacity of Stabilized Malmi Clay."
Geoteknisen suunnittelun kasvavana osa-alueena nähdään maan kunnon parantaminen, jota ohjaa korkea rakennusinfrastruktuurin kysyntä kunnoltaan haastavan maaperän alueilla. Maaperän teknisten ominaisuuksien kohentamiseen käytettäviä syvästabilointimenetelmiä pyritään kehittämään ympäristöystävällisimmiksi, sillä niihin kytkeytyy valtava määrä materiaalia ja energiaa.
Minimoimalla energiankulutuksen ja hiilidioksidipäästöt maanparannusprojekteissa, geoteknisellä suunnittelusektorilla on mahdollisuus olla johtavassa asemassa ympäristön kannalta kestävämpien hankkeiden toteuttamisessa.
Dejenie käsittelee työssään eri sideainetyypeillä stabiloidun saven hiilidioksidin sitomiskykyä laboratorio-olosuhteissa. Tutkimuksessa käytettiin Malmin saven lisäksi erilaisia uusiomateriaalipohjaisia, alhaisia hiilidioksidipäästöjä aiheuttavia sideaineita.
Kyseinen diplomityö on alkuselvitys tuleville tutkimuksille, joissa karbonatisoitumisen testaamista tehdään useammalla sideaineella ja sidemäärällä. Saatuja tuloksia tullaan käyttämään jatkossa myös laaja-alaisissa laboratorio- ja kenttäkokeissa.
Palkitussa työssä yhdistyy moderni ja ajankohtainen näkökulma, jota on tutkittu kirjallisuuden lisäksi useiden laboratoriokokeiden kautta.
FinMeas Oy:n diplomityöpalkinto vuoden parhaasta geotekniikan alan lopputyöstä jaettiin nyt yhdeksättä kertaa. Kilpailussa olivat mukana kaikki geotekniikkaa opettavat yliopistot eli Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto ja Oulun yliopisto. Kukin yliopisto lähetti ehdotuksen alan parhaasta diplomityöstä, joiden pohjalta Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen hallitus valitsi voittajan. Tänä vuonna kärkikolmikkoon ylsivät Bruk Dejenieen lisäksi Antti Rahko Tampereen yliopistosta sekä Paula Liisanantti Oulun yliopistosta.
Lisätiedot:
Bruk Dejenie, Aalto-yliopisto, bruk.dejenie@ramboll.fi
Sami Ylönen, toimitusjohtaja, FinMeas Oy, p. 040 715 3264
Diplomityöstä ei ole saatavilla avointa verkkojulkaisua.
Lisätietoja Geotekniikan päivästä: https://sgy.fi/toiminta/geotekniikan-paiva/
***
Suomen Geoteknillinen Yhdistys SGY on maa- ja pohjarakentamisessa aktiivisesti työskentelevien suunnittelijoiden, tutkijoiden, urakoitsijoiden, rakennuttajien sekä laite- ja materiaalitoimittajien yhteisö. www.sgy.fi
FinMeas on geoteknisten ja ympäristön riskien hallinnan prosessien automatisoinnin asiantuntijayritys. Erilaisten monitorointiratkaisujen ja datan hallinta -järjestelmien avulla tuotetaan resurssitehokkuutta sekä turvallisuutta kaivoksille sekä pohjarakentamisen projekteihin. www.finmeas.com