Asennustyön onnistumisen ytimessä ennakkotiedot ja vuorovaikutus asiakkaan kanssa

Laadukas asennustyö on yksi FinMeasin toiminnan kulmakivistä. FinMeasin teknologiajohtaja ja toinen perustajajäsen Antti Ryhänen on toimisto-oloissa tapahtuvan tuotekehittelyn ohella mukana myös jokaisen asennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Hän johtaa asennusryhmää, mutta upottaa myös itse kätensä saveen.

"Kyllä asennustyö tuo mukavaa vaihtelua tuotekehitykseen. Siinä on myös etuoikeutetussa asemassa, kun pääsee näkemään mitä ihmeellisimpiä paikkoja, jotka muuten jäisivät näkemättä", Ryhänen kertoo.

Suunnitelmallisuus on onnistumisen ydin

Lähtötiedoilla on merkittävä rooli asennuksen onnistumisessa. On tärkeää pystyä suunnittelemaan toteutus etukäteen mahdollisimman hyvin todellisuutta vastaavaksi. Suunnitelmallisuus ei onnistu ilman kattavia lähtötietoja.

"Asiakkaan kanssa on hyvä käydä läpi asennuspaikkaan liittyvät perehdytysvaatimukset ja muut määräykset ja säännökset. Erilaiset lähtötiedot auttavat meitä valmistautumaan mahdollisiin riskeihin", Ryhänen toteaa painottaen lähtötietojen merkittävyyttä.

Lähtötietoihin lukeutuvat mm. kohteen tiedot ja valokuvat, kartta sekä kohteen ensisijaiset yhteyshenkilöt. Näiden tietojen avulla voidaan muodostaa kokonaiskuva ympäristöstä, jossa asennus tullaan tekemään. Esimerkiksi inklinometrejä asennettaessa on tärkeää tietää, millaiset putket paikalle on asennettu ja mihin niistä inklinometrit on kaavailtu asennettavaksi.

"Asentamisessa on tärkeää huolellisuus ja siisteys. Ammattitaito ja hyvät työvälineet ovat välttämättömiä. Myös tietyt rutiinit ja vuosien kokemus vähentävät yllätyksiä ja näin ollen minimoivat myös mahdollisia virheitä. Panostamme myös siihen, että asennuspaikka jätetään aina siistiksi", Ryhänen kertoo kysyttäessä asennusprosessin kulusta.

Dokumentaatio asennuksen aikana on tärkeää

Dokumentaatio ja erityisesti valokuvien ottaminen ovat olennainen osa asennusprojektia. Dokumentoinnissa kirjataan ylös esimerkiksi toteutuneita syvyyksiä ja paikkatietoja. Myös mahdolliset poikkeavuudet kirjataan aina ylös.

"Asennuksessa otetut valokuvat sisältävät paljon informaatiota. Niiden kautta pystyy muun muassa tarkistamaan vaikkapa kyseisen kohteen ohjausyksiköiden softaversiot, mikäli päivityksiä on tulossa", Ryhänen summaa.

Asennuksen jälkeen asiakkaille ilmoitetaan sähköpostitse tunnukset pilvipalvelu FinMeas Onlineen, jonne mittatiedot tulevat näkyviin heti asentamisen jälkeen. FinMeas Onlinesta löytyy myös asennuksen yhteydessä dokumentoidut tiedot sekä kohteen valokuvat.

Vuosien kokemus sujuvoittaa asentamista

small_Finmeas_35

Asennuspaikat voivat joskus tuoda riskejä asennusprojekteihin, joten oikeat turvavarusteet ja koulutukset ovat tärkeitä. Haasteita voi aiheuttaa myös esimerkiksi rakennustyömaalla eri työvaiheet, joiden vuoksi paikka ei välttämättä olekaan vielä asennusvalmis tai paikalle ei fyysisesti päästä.

"Näissäkin tilanteissa vuorovaikutus asiakkaan kanssa on tärkeää. Asiakkaalla saattaa olla tuhat muutakin asiaa mielessään, ja siksi on tärkeää olla asiakkaaseen yhteydessä vielä ennen asennusta ja varmistaa, mikä tilanne kohteessa on. Kokemuksen myötä oppii myös kysymään asiakkailta oikeita asioita", Ryhänen toteaa.

Antti Ryhänen
DI, Teknologiajohtaja
+358 50 322 1029
antti.ryhanen(at)finmeas.com

FinMeas Online

FinMeas Online -verkkopalvelu tarjoaa reaaliaikaiset mittaustiedot nopeasti ymmärrettävällä tavalla.
tutustu
Siirtymät
Painumat
Ankkurivoimat
Kallistumat
Lämpötilaprofiili
Huokospaine
Vedenkorkeus
Virtaama
Pohjavesien laatusuureet
Pintavesien laatusuureet
Sääolosuhteet
Reaaliaikainen kamerakuva
Venymät
Halkeamat
Liitokset

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Keskustele asiantuntijamme kanssa

Onko sinulla kysyttävää palveluistamme tai haluatko ehdotuksen juuri sinulle parhaiten sopivista vaihtoehdoista?

Ota meihin yhteyttä, vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

    enter