Case Reimari

Peabin Reimarin työmaa on tällä hetkellä keskeinen osa Jyväskylän keskustakuvaa. Työmaan ja ympäristön turvallisuutta valvotaan FinMeasin toimittamalla painumaseurannalla ja automaatti-inklinometrillä.

Reimari on moderni Jyväskylän keskustaan Valtiontalon kupeeseen valmistuva hanke, joka sisältää asuntojen lisäksi nykyaikaisia toimistotiloja sekä muun muassa K-Supermarketin ja LähiTapiola Keski-Suomen uuden pääkonttorin.

Reimari -rakennuksesta on tulossa yhdeksänkerroksinen.  Liikehuoneistot valmistuvat kerroksiin 1–3. Reimarin neljä ylintä kerrosta on suunniteltu asuinhuoneistokäyttöön. Kiinteistön kellariin valmistuu myös parkkihalli asukkaiden käyttöön sekä lastaustila. K-Supermarket sijoittuu Vapaudenkadun tasoon pohjakerrokseen. Rakentaminen aloitettiin elokuussa 2018 ja valmistuu elokuussa 2020.

Viereisten rakennusten ja kaivantotyömaan turvallisuus ensisijaista

Reimari-kiinteistö rakentuu aivan keskellä Jyväskylän keskustaa ja se tulee lähes kiinni Valtiontaloon sekä Telian rakennukseen. Valtiontalon perustuksia on vahvistettu uusilla anturoilla sekä paalutuksella, jotta se kestäisi Reimari-kiinteistön rakentamisen. Reimarin ponttiseinä on vain noin metrin päässä Valtiontalosta.

Jaakko Jämsä

Viereisten rakennusten sekä kaivantotyön turvallisuudesta huolehtiminen olivat pääsyyt automaattisen monitoroinnin hankintaan. FinMeasin painumaseurantaa on käytetty Telia-rakennuksen perustuksissa ja automaattinen inklinometri on seurannut Valtiontalon seinien mahdollisia liikkeitä.

Reimarin työmaalla kaikki on sujunut mallikkaasti, eikä toimenpiteitä aiheuttavia hälytyksiä ole tullut. Peabin työmaapäällikkö Jaakko Jämsä kokee automaattisen monitoroinnin kuitenkin hyödylliseksi.

- Automaattisen monitoroinnin valvoessa rakenteita saamme itse keskittyä muihin hommiin. Tiesimme, että hälytys takaa meille reagointiaikaa, jos jotain liikettä tapahtuu, Jämsä toteaa.

Jämsän mukaan rakenteiden liikkeisiin pystyi suhtautumaan huolettomammin, kun tiesi automaattisen monitoroinnin valvovan tilannetta. Näin työaikaa vapautui muulle toiminnalle. Mittauksia ei tarvinnut myöskään jatkuvasti olla itse seuraamassa FinMeas Onlinen puolella, sillä hälytykset tulevat sähköpostiin ja mobiililaitteeseen, mikäli asetetut raja-arvot ylittyvät.

Yhteistyö toiminut mutkattomasti

Jämsä kiittelee FinMeasia myös hyvästä yhteistyöstä. Hänen mukaansa laitteiden asennus kävi nopeasti, toiminta on ollut moitteetonta ja FinMeasin toimitusjohtajalta Sami Ylöseltä on saanut tarvittaessa nopeasti laadukasta konsultointiapua.

- Tiedän kyllä ketä suosittelen, jos kuulen jollakulla olevan tarvetta automaattisille monitoroinneille, Jämsä kommentoi yhteistyöstä puhuttaessa.

 

Haluatko kuulla lisää?

» Ota yhteyttä